Ravintovalmennus

 

Terve syöminen on monipuolista ja joustavaa. Herkutkin voivat olla osa kokonaisvaltaista ravitsemusta. Hyvän syömisen keskiössä ovat omat voimavarat, ateriarytmi, kasvikset ja joustava suhde ruokaan.

Syömisen haasteet ovat yleisiä

Syömisen haasteet ovat nykypäivänä yleisiä. Moni meistä tietää, miten tulisi syödä, mutta samalla kokee, että käytännössä ohjeiden toteuttaminen tuntuu hankalalta. Syömistä saattavat hankaloittaa nälän puute, liiallinen nälkä, väsymys ja kiire, erilaiset mielihalut, diettaaminen tai kova syömisen kontrolli.

 

Syöminen on kokonaisuus, johon vaikuttavat monet tekijät. Keho ja nälkä reagoivat uneen, stressiin ja muihin ulkoisiin tekijöihin. Ravitsemuksen pohjalla ensimmäisenä ovatkin omat voimavarat. Liiallinen ja pitkittynyt stressi sekä unen puute vaikuttavat hormonitoimintaan tavalla, joka lisää mielitekoja ja mielihaluja, annoskoko helposti kasvaa tavallista suuremmaksi.Tämän vuoksi oman terveyden kehittäminen ravitsemuksen avulla lähteekin liikkeelle nimenomaan voimavaroista. Tällöin on hyvä tarkastella rehellisesti omaa elämäntilannettaan. Millaisissa kantimissa oma arki, työelämä ja ihmissuhteet ovat? Miten omaa jaksamista voisi edistää?

Pienin askelin eteenpäin

Muutosten tekeminen kannattaa aloittaa pienin askelin. Jos muutoksen tekeminen nostaa omia stressitasoja kohtuuttomasti, kääntyy elämäntapamutos päälaelleen. Stressitasojen kasvaessa, sykli, joka tahdottaisiin rauhoittaa, kiihtyy entisestään. Lopputuloksena on lyhyt kuuri, jota jaksetaan toteuttaa hetken, mutta ei loppuelämää. Tämän vuoksi on tärkeää, että on rehellinen itselleen muutoksessa. Tehtävän muutoksen pitää tuntua itselle sopivalta ja realistisesti arvioituna myös mahdolliselta toteuttaa arjessa.

Kun teet muutosta, voit aloittaa työskentelyn esimerkiksi seuraavasti:

  • Mitä kaikkea olisi tarpeen muuttaa? Kirjoita aluksi ylös, mitä tulee mieleen.
  • Mieti pienet askeleet. Mitä voisin tehdä oman hyvinvointini eteen jo tänään, joka tuntuu sopivalta?
  • Pidä uudesta tavasta kiinni seuraavat 2-4 viikkoa.
  • Kun tuntuu, että tavan noudattaminen tuntuu jo rutiinilta ja helpolta, mieti mikä voisi olla seuraava pieni askel.
  • Esimerkkejä pienistä askelista: 1 hedelmän lisäys päivään, 10min hyötyliikuntaa päivään, uuden kasviksen kokeileminen, 30min aikaisemmin sänkyyn, kännykän / tietokoneen sulkeminen illaksi.

armollisuus auttaa

Armollisuus itseä kohtaan muutoksessa auttaa eteenpäin. Uutta opeteltaessa ei ole tarpeen toimia täydellisesti, ennemminkin uteliaan avoimesti. Jos huomaat itsessäsi kohtuuttomia vaatimuksia itseäsi kohtaan, on hyvä tarkastella mistä vaatimukset kumpuavat.

Hyvä syöminen ei ole täydellistä syömistä

Hyvä syöminen ei ole täydellistä syömistä, vaan elävää ja vaihtelevaa. Kohtuuton kontrolli ja totaalikieltäytymiset syömisessä harvoin toimivat. Usein se, minkä itseltä kieltää syömisessä, muuttuu entistä houkuttelevammaksi. Tämän vuoksi karkkilakot ja erilaiset dietit hankaloittavat syömistä entisestään. Hyvän syömisen opetteluun kuuluu joustavan syömisen opettelu: kaikkea ruokaa on lupa syödä ja mikään ruoka-aines itsessään ei ole pahaa tai hyvää.

Mitä ravintovalmennuksessa tapahtuu?

Ravintovalmennuksessa tuetaan joustavia, riittävän terveellisiä elämäntapoja kannustavassa hengessä. Jos syömiseen liittyy hankaluuksia, yhdessä pyritään selvittämään taustalla olevia draivereita ja antamaan tukea näiden asioiden kanssa työskentelyyn. Toisinaan taustalla olevat asiat voivat olla niin isoja, esimerkiksi sairauksia, hankalia ihmissuhdetilanteita tai elämäntilanteita, että tukea muutokseen kannattaa hakea muualtakin esimerkiksi psykoterapiasta tai lääkärin vastaanotolta.

Turvallinen valmennussuhde tuo tuloksia

Muutoksessa eteenpäin auttaa ennenkaikkea turvallinen valmennusuhde. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaanotolle voi tulla omana itsenään ja että asiakkaana voi luottaa siihen, että ammattilainen pyrkii tukemaan ja auttamaan, ei moittimaan tai antamaan lisää sääntöjä ja rajoituksia syömiseen. Uusien tapojen opettelu saa viedä niin paljon aikaa, kun se on viedäkseen.

tiesitkö?

Mitä joustavampi ruokakulttuuri - sitä vähemmän lihavuutta ja ylipainoa. Me emme tue diettikulttuuria, vaan haluamme kannustaa joustaviin, pitkälle kantaviin elintapoihin.