Tänään kuljen tahallani hiljaa

Tänään kuljen tahallani hiljaa – ehkä hieman runomainen aloitus, mutta kirjoittajalle varsin mieluinen. Tarkoituksenani on sanoa, että tänään kuljen tarkoituksella hitaasti. Oikein hitaasti. Aivan hirvittävän hitaasti. Sivelyotteeni on tuplatemmoten rauhallisempi, syömiseen tarkoitettua aikaa käytän syömiseen, istumiseen ja ihmettelyyn. Hieronnan taustalle en ota taustamusiikkia virittämään itseäni lisää. Karsin ärsykkeitä ja vauhtia sen mukaan, kuin kykenen.

Kun katselen ruokapöytäni äärestä ikkunasta ulos pihakadun puuta (en tunnista lajiketta), olen tilassa, jossa en ole hetkeen ollut. Viimeiset viikot on vienyt mukanaan valloton levottomuus ja kiireen tuntu, vaikka juurikaan mitään ihmeellisiä aikataulumuutoksia tai lisäyksiä arkeeni ei ole saapunut. Mieleni pälättää, keksii uusia kuvia ja tarinoita ja yrittää houkutella mukaansa, kun medioin. Rentoutuminen on hankalaa, kun kierrokset pyörittävät konetta ja pääni keksii, mitä minun pitäisi olla tekemässä seuraavaksi. ”Kiva kuitenkin, että olet nukkunut hyvin”, huikkaan itselleni takaisin.

Kyvyttömyys rauhoittua on merkki siitä, että olisi hyvä rauhoittua. Vaan miten rauhoittua, kun se on hankalaa? Rentoutumisen paradoksi mielestäni on siinä, että sitä ei voi väkisin yrittää, suorittaa tai puskea. On helpompaa rentoutua, kun hyväksyy, että mieli on kierroksilla ja rentoutuminen on hankalaa. Jos rentoutumista olisi kuitenkin hyvä oppia, niin miten sitä voisi oppia?

Itselleni toimiva keino on tehdä asioita uudella tavalla tai oman laatikon ulkopuolelta. Hullutella tai tehdä jotain, joka näyttää hassulta. Esitän tässä yhden varteen otettavan vaihtoehdon:

Hiipiminen. Sen sijaan, että kävelet, ryntäät tai kiirehdit paikasta toiseen, kokeile hiipimistä. Voit ajatella olevasi vaikka pieni hiiri jouluyönä, joka menee hakemaan joulupuuroa keittiöstä. Silloin täytyy mennä varovaisesti, kuulostellen, kurkistellen ja ympärilleen ihmetellen. Ei voi pitää kiirettä, koska ensin pitää tarkkailla ja tutkailla. Kun sitten pääset keittiöön ja saat itsellesi lautasellisen puuroa, voi riemastua niin hirvittävästi. Tämän minä pöllin aivan itse!

Alkoi muuten kirjoittajaa naurattamaan koko juttu. Kunnes sitten itkettämään. Nyyh. Hiivin hiljaa hiiren lailla, kiire juoskoon ohi. Minä otan puuroa.